Huono-osaisuus Suomessa (HOS)
v2.0.1

Huono-osaisuus Suomessa

Sovelluksessa voit tarkastella erilaisia huono-osaisuuden osoittimia, osoittimien välisiä yhteyksiä sekä luoda profiileja alueista. Postinumeroaluetietoihin on lisäksi oma näkymänsä.

Sovelluksen tausta-ajattelu ja ensimmäinen digitaalinen versio on luotu Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) toimesta Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke – Sokra -hankkeessa vuosina 2015-2020.

Tavoitteena on ollut helpottaa aluevertailujen tekemistä. Tämän vuoksi HOS-indikaattoreissa on tehty ns. mediaanisuhteutus jokaiselle vuodelle. Näiden mediaanisuhteutettujen indikaattoreiden perässä on merkintä ”(med.)”. Lue lisää mediaanisuhteutuksesta: Eriarvoisuuden kaventamista monipuolisen tiedon avulla ↗.

Diakonia-ammattikorkeakoulu on alkuvaiheen jälkeen kehittänyt sovellusta itsenäisesti ja päivittänyt sisältöä vuosittain. Sovelluksen taustoihin voi tutustua tarkemmin esimerkiksi Eriarvoisuuden kaventamista monipuolisen tiedon avulla – esimerkkinä Huono-osaisuus Suomessa -karttasivusto ↗ ja Huono-osaisuus Suomessa -karttasivustoa hyödynnetään laajasti ↗.

Lähdeviite

Jos haluat viitata karttasivustoon tekstissäsi, käytä lähdeviitteenä:

Diakonia-ammattikorkeakoulu (i.a.)
ja lähdeluettelossa:

Diakonia-ammattikorkeakoulu (i.a.) Huono-osaisuus Suomessa –karttasivusto
Saatavilla pp.kk.vuosi https://karttasovellus.diak.fi

Kysy lisää karttasivustosta ja sen käytöstä

Joakim Zitting
Asiantuntija
Diakonia-ammattikorkeakoulu

joakim.zitting@diak.fi
050 356 9918